Selkäsaari – monipuolista luontoa ja seikkailuja

Selkäsaari sijaitsee Perämeressä, noin kilometrin päässä Kemistä lounaaseen. Suurehkolla saarella on mittaa pituussuunnassa koillisesta lounaaseen noin 4300m ja leveyttä keskimäärin noin 700m.

Selkäsaaren luonto kertoo, että saaressa on ollut aiemmin laidunnusta. Tästä tulee nimi luontotyypille: perinnebiotooppi.

Luonto

Saarella on paljon puistomaista puoliavointa hakamaata. Lehtipuita ja katajia kasvaa ryhmittäin avoimella niityllä. Myös lehtomaiset kieloa kasvavat alueet ovat alueelle tyypillisiä. Saarella kasvaa myös kuivaa pienruohoniittyä sekä ketoa, mitkä ovat Lapissa harvinaisia niittytyyppejä. Ketolaikkuja on yhä jäljellä kuivilla kumpareilla vanhan leirikeskuksen alueella. Siellä täällä on havaittavissa rakennusten pohjia.

Alueen itäosassa merenrannalla luontotyyppi on vyöhykkeistä merenrantaniittyä, joka on osittain suojelualuetta. Luonnonsuojelualueen hoidosta on sovittu alueen omistajien, mm. Kemin kaupungin ja Metsähallituksen kanssa. Arvokkaimmat uhanalaiset kasvit löytyvät näiltä merenrantaniityiltä. Siellä myös lampaamme viihtyvät yleensä parhaiten, vilvoittavan merituulen puhaltaessa ja mehevän kasvuston tuoksuessa turpaan.

Merenrantaniityn kasveista voisi mainita luikat aivan rannassa, suolavihvilän, sarat, jouhivihvilän ja merihanhikin. Myös ahomansikka, mesimarja, kissankello, tuoksusimake, lampaannata ja pohjanhoikkaängelmä kasvavat rannoilla runsaina. Muita uhanalaisia ja
huomionarvoisia lajeja ovat ruijanesikko, noidanlukot, rohtotädyke sekä niittymaarianheinä.

Alueella on myös kohtalaisesti linnustoa.

Asuminen

Saaren pohjoispuolen länsirannalla on kemiläisten mökkiasutusta. Mökkien eteläpuolella on kymmenien hehtaarien aidattu alue, jossa on paimenemme mökki, sekä joitain Kemin Matkailun kesämatkailuun tarkoitettuja kotarakennuksia. Joskus näissä kodissa saattaa olla päiväreissulla ulkomaalaisiakin asiakkaita, jotka ovat tulleet Kemin Matkailun järjestämälle retkelle tutustumaan historialliseen Selkäsaareen. Tiedotamme näistä mahdollisista matkailijoista paimenille etukäteen välttääksemme yllätyksiä. Nukkumatiloja turisteille ei saaressa ole.

Paimenen mökki on historiallinen, kunnostettu lautarakennus, joka on rakennettu ilmeisesti saksalaisten toimesta sota-aikana. Mökki on kaksiosainen. Toisella puolella mökkiä on tupa omalla sisäänkäynnillä. Tuvassa on makuualkovi sekä keittotila, jossa kaasujääkaappi, kamiina mahdollista lämmitystä varten, sekä aurinkopaneeleilla toimiva led-valojärjestelmä. Paimenelle on varattu tarpeelliset ruoanlaittovälineet ja huonekalut. Nukkumapaikat löytyvät kolmelle henkilölle. Ikkunoista näkyy kolmeen ilmansuuntaan: merelle, hoitoalueelle sekä vanhan opettajanmajan pihaan.

Mökin toisella puolella sijaitsee uusittu sauna. Sauna on ihana, tunnelmallinen vanhanajan sauna ja sinne mahtuu enemmänkin väkeä kylpemään kerralla. Saunan ulkopuolella on terassi, jossa on jopa palju, jota paimen saa lämmittää ja käyttää niin halutessaan.

Tehtävät

Paimenen mökki sijaitsee keskellä hoitoaluetta, joka on rajattu pohjois- ja eteläaidalla. Aidat kulkevat saaren poikki leveyssuunnassa katkaisten lampaiden mahdollisuuden päästä pohjoiseen ihmisten kesämökkien pihoja sotkemaan, tai eteläpuolelle, jossa Kemin jahti- ja kalamiehet pitävät majaansa.

Paimenen tehtävänä Selkäsaaressa on pitää silmällä erityisesti pohjoisaitaa, jonka hirvet saattavat kaataa metsässä kulkiessaan. Lampaita ei haluta mökkien pihoille, joten paimenen tulisi kävellä aidan vierustaa noin kilometrin pätkä päivittäin ja ilmoittaa maisemanhoitoyhdistys Perämeren Ystävät ry:lle (Pyry) mikäli aidan kunnossa on ongelmia. Yhdistyksemme työporukka tulee siinä tapauksessa paikan päälle ja korjaa tilanteen. Pyryläiset käyvät myös satunnaisesti esim. raivaamassa, kunnostamassa aitoja ja kunnostamassa aluetta. Paimen saa halutessaan osallistua työtehtäviin.

Aidan valvomisen lisäksi toivomme, että paimen kirjaisi ylös ja kuvaisi päivittäisiä havaintoja esimerkiksi säästä, kulkijoista, linnuista sekä muusta eläimistöstä ja luonnosta ja kirjoittaisi näistä blogia. Blogiteksti + kuvat julkaistaan esikatselun jälkeen Paimenlomien ja Perämeren Ystävät ry:n sivuilla.

Toivomme myös, että paimen keräisi alueelta roskia, joita meri tuo joka vuosi uudelleen rantojemme riesaksi.

Lampaat

Selkäsaaressa on kesäisin noin sata lammasta. Lampaat ovat suomenlampaita ja uuhia, eli naaraspuolisia lampaita. Kaikilla lampailla on korvamerkit molemmissa korvissa, joissa on kullakin oma EU-tunnistenumeronsa. Joillakin uuhilla saattaa olla karitsoita mukanaan, ja joku saattaa saaressa synnyttääkin yllätyskaritsoja. Lähes joka vuosi on iloisia yllätyksiä ilmestynyt laitumille. Joskus lammas voi tarvita synnytyksessä apua, ja jos paimen huomaa tällaisen hankalan tilanteen, tulee hänen soittaa kiireesti Pyryn vastaavalle hoitajalle. Lampaat voivat toisinaan myös taittaa jalkojaan tai loukata muuten itsensä milloin mistäkin syystä. Erityisesti irtokoirat saattavat säikäyttää lampaat ja esimerkiksi uimaan lähtiessään monta eläintä voi hukkua kerralla. Koirat on siis ehdottomasti pidettävä saaressa kiinni.

Pääsääntöisesti lammas on rauhallinen ja ystävällinen saaliseläin, joka mieluusti pakenee jos kokee uhkaa. Jos uuhella on karitsoita, se voi suojata niitä puskemalla uhkaavaa ihmistä. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia.

Lammas on helposti kesyyntyvä ja ihmiseen helposti luottava mukava eläin, joka saattaa jopa oppia temppuja ja käskyjä. Lammas seuraa usein ihmistä vapaasta tahdostaan, etenkin jos hänelle on luvassa tästä palkkiona hyviä herkkuja!

Vapaa-aika

Selkäsaaressa on geokätköjä, jos niiden etsiminen kiinnostaa paimenta. Netistä löytää monia tarinoita Selkäsaaresta, sen ”läskileireistä”, Opettajien majasta, sota-ajoilta, kieltolain aikaisista pirtukätköistä yms.

Loppukesästä Selkäsaaressa kasvaa runsaasti marjoja ja sieniä. On mustikkaa, puolukkaa, mesimarjaa, vadelmaa. Meri on ehtymätön kala-apaja ja sieltä voi päivittäin onkia tai verkottaa kalansaalista tuoreeksi ruoakseen. Katiskaakin voi käyttää. Meiltä voi vuokrata käyttöönsä paimenviikoksi soutuveneen tarvikkeineen, mutta automaattisesti vene ei ole paimenen käytössä.

Mökillä on mahdollisuus ladata puhelinta/ läppäriä aurinkosähköllä, sekä käyttää led- valaistusta. Mökissä on mökkipuhelin hätätapausten varalle, mikäli esimerkiksi oma puhelin lakkaa toimimasta.

Leveys
0,7km

Pituus
4,3km